Unzyme

 

Unzyme soittaa biomekaanista pop-musiikkia, jossa rock-biisien melodiat, tarttuvuus ja energia fuusioituvat synteettiseen, syvään ja täyteläiseen ääniseokseen. Unzymen musiikissa yhdistyy tunteellinen laulu, pohtivat sanoitukset ja koneellinen estetiikka.

Joona Nuutinen kirjoittaa Unzymen kappaleet, ja niitä tuotetaan yhdessä ensisijaisesti Lasse Turusen kanssa. Myös livebändin jäsenet (Ville Hoikkala, Daniel Lawrence ja Mary Violet) osallistuvat sovitukseen. Muun muassa Pet Shop Boys, Prodigy, CMX, Apulanta ja Kent ovat innoittaneet Unzymen musiikkia.

Unzymen räjähtävä liveshow on tarttuvien pop-laulujen ja äärimmilleen viritetyn liveteknologian kiehtova yhdistelmä. Esiintymistä tuetaan voimakkailla visuaalisilla tehosteilla, joita ohjataan edistyneillä itse rakennetuilla järjestelmillä. Turvallisuuden takaamiseksi Unzyme esiintyy laboratoriotakeissa. Unzyme on julkaissut kolme omakustannealbumia: Brainforest (2010), Override (2015) ja TRANSPLANT (2017).

Unzyme kiersi Saksaa levynjulkaisukiertueella marraskuussa 2015.

Youtube

Facebook

Instagram

Nettisivut

Twitter

SoundCloud